Medikalisoitu, managerialisoitu, legalisoitu

Lueskellessani aamun Hesarista yhtä juttua (kirjoituksen kannalta samantekevää mikä juttu oli kyseessä) aloin miettimään mitkä kolme asiaa kuvastavat nyky-yhteiskuntaamme eniten. Voi olla että pitemmin miettiessäni muuttaisin mieltäni siitä mitkä kolme olisi kaikkein keskeisimmät mutta julkaisen nyt kuitenkin nämä kolme.

Medikalisoituminen:
Prosessi jonka ytimessä on, että annetaan lääkkeiden hoitaa kun ei ole hoitoa antaa. Räikeimmät esimerkit ovat, että masennuslääkereseptin saa yleislääkiriltä täytettyään lomakkeen ja lääkärin laskettua masennuspisteesi, mutta erikoislääkärille tai psykologille ei pääse; mummot ja vaarit hoidetaan Suomen Koukkuniemissä antamalla kolmeen oireeseen lääkkeet ja sitten patteristo tabuja taistelemaan ensin mainittujen lääkkeiden sivuvaikutuksia vastaan; työpaikoilla työpisteiden huonon ergonomian aiheuttamien kremppojen kimppuun käydään tramalilla ja relaksanteilla – ei ergonomisilla apuvälineillä tai ergonomian korjaamisella.

Managerialisoituminen:
Yritysten ja virastojen tehokkuutta “parannetaan” laajentamalla johtoporrasta ja tiukentamalla suorittavan henkilöstön valvontaa, antamalla ylimmälle johdolle “riittävät kannustimet”, ulkoistamalla kaikki ne työntekijät joiden hiki haisee ikävältä ja sokerina pohjalla: puolet toteuttavasta työvoimasta rasitetaan henkihieveriin jatkuvilla organisaatiouudistuksilla, omalla vapaa-ajalla tehtävillä elinikäisen oppimisen toimenpiteillä ja kehityspäivillä, samalla kun toinen puoli irtisanotaan, jotta hallinnon paisuvia palkkoja on varaa maksaa.

Legalisoituminen:
Yksityisellä sektorilla tämä tarkoittaa sitä että ei ole merkitystä kumpi on oikeassa. Ainoastaan merkkaa se kumman juristeilla on varaa kalliimpiin kenkiin. Isot yritykset valikoivat yhteistyökumppaneikseen niin pieniä yrityksiä, että niillä ei ole varaa juristeihin tai oikeudenkäynteihin. Suurten ja pienten yritysten välisiä puitesopimuksia luonnehtii se että sopimusrikosta seuraavat sopimussakot ovat kertaluokkaa suuremmat kuin pienemmän yrityksen koko historian liikevaihto.
Julkisella sektorilla legalisoituminen tarkoittaa, että on samantekevää tehdäänkö asiat hyvin, kunhan ne tehdään lain ja asetusten mukaan. Se mitä viranhaltija pyrkii välttämään viimeiseen asti on hänen tointaan ohjaavien lakien rikkominen, koska se voi johtaa viran menetykseen. Usein rikoslainkin rikkominen johtaa viranhaltijalle vähäisempiin henkilökohtaisiin seurauksiin. Samalla juristit ja varatuomarit valtaavat ylimmät hallintovirat. Eräänkin Suomen suurimpien kaupunkien joukkoon kuuluvan kaupungin opetuksesta, terveydenhoidosta tai sosiaalitoimesta (en kerro minkä, koska haluan pitää jotain salaisuuksia itselläni) vastaavan viraston kaikki johtavat virkamiehet ovat juristeja. Ja vaikka varmasti tuntevat hallinnonalaansa ohjaavan lainsäädännön läpikotaisin, niin he eivät ole päivääkään tehneet alaistensa töitä.

Avainsanat: , , , , , , ,


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.